Kesä kulkee verkkaisena ja  helteisenä Kauppakylässäkin.
Kylän laidalla Lydia on valmistanut ruuan ja odottelee Åmaria syömään.
Pöydällä odottelevat valmiit voileivät ja jälkiruuaksi Lydia on leiponut mansikkakakun. Omasta maasta vielä viimeisiä marjoja.
Tänään on olo taas ollut hiukan virkeämpi...



No, nyt se Åmar tulee!



(Hellalla kattilassa odottavat perunat ja uunista otetut kaalikääryleet. Kaalikääryleet ovatkin poikkeus sääntöön jonka mukaan yritän Åmarin tupaan tehdä kaikki itse. Kääryleet ovat Jatan taikakäsien tuottamaa ja vastustamattomat)
Herääköhän se ilves-Julle, kun kaali tuoksuu. Sen erikoisherkkua on kaalilaatikko, mutta käy se kaalikääryleetkin.

Monta päivää onkin kuulunut kummaa vasarointia, sahausta ja hiukan manauksiakin Åmarin omasta pienestä puuverstaasta...



"Katsohan Lydia, nyt se on valmis" - huhottaa Åmar ja kantaa taakkaa päänsä päällä.

"Viedään se kamariin, varo, varo", - hätääntyy Lydia.

"Voi miten se onkin kaunis. Tuotako sinä olet nikkaroinut päivä tolkulla?"
"No tuota" - "mestari maalari en ole, mutta kyllä sen ainakin pitäisi kestää - vaikka kaksiki" -  Åmar myhäilee



(Åmarilla on taasen uudet kesäisemmät ja rennommat vaatteet. Ja taskussaan markkinatuliaisena kello)
Åmarin omapäinen papukaija - Vikkekin on tullut ihmettelemään.

Lydia petaa kehtoon itse kesän aikana ompelemansa petivaatteet.
Samalla Åmar kaappaa Lydian kainaloonsa.

"Voi Lydia, että minä olen onnellinen! En jaksaisi enää millään odottaa"



"No, hiukkasen vielä, hiukkasen..."

Ja kesäpäivä jatkaa kulkuaan yhtä verkkaisesti ja helteisesti...