Lillin kiireet jouluna veivät myös kylän laitamille; Suutarilaan.
Siellä Iiris nosti pöytään Lillin tuoman leivän välipalaksi.



Tyttäret olivat kovia koulunkävijöitä ja lomallakin lukivat mielellään läksykirjoja.
Tästä opettaja Ulla muisti aina kehua kaikille Iiristä ja Dorotheaa. (Äidin antamat kauniit nimet)



Tänään Suutarilassa oli mukavan rauhaisaa ja isäkin oli työn touhussa.
Uunissa paistui laatikko ja sitä odotellessa tyttäret nauttivat voileipiä.



Suutarila on yhden huoneen tupa jonka sydän on iso uuni. (Se on tehty jouluna tuhotuista konvehtirasioista. Yhdestä niistä ja tuoremehutölkin sulkijat luukkuina ja sitten pikasilotetta pintaan.)




Suutarin vaimo oli kuollut viime keväänä. Lapsivuoteeseen raukka sortui. Rintataudin runtelema. Lapsi annettiin toiseen pitäjään kasvatiksi, siellä emännällä kun oli omaki pieni ja maitoa tuntui riittävän. Kovin oli kuulema edelleen poika heikonlainen.
Kaikki nämä murheet olivat edesauttaneet muutenkin viinalle person Suutarin juopottelua. Jonkun viikon jaksoi tehdä töitä, mutta sitten taas hävisi kestikievareiden hämärään. Ja palattuaan on hyvin katuva. Tietenkin, kun tyttäret ovat saaneet pärjätä miten kuten.



Suutarilla on muistona menneistä hämärämatkoistaan suuri rosoinen arpi kaulan poikki. Ihme, että ei ole henkeään vielä menettänyt.



(Nukke on Tarun ja matkalla se oli katkennut kaulasta. Mutta se on oikeastaan persoonan vaatima vamma ;-)!  Ihanat paitamateriaalit oli mukana. Nämä on niin ohutta, että onkin hyvä tehdä. Kiitos Taru.
Tupa on viinilaatikkoon tehty ja kaikki, melkein, on itse tehtyä. Puukko on Renéen tekemä ja se päätyikin suutarille. Pelakuu vanhoja markkinaostoja ja "Väinölän" Marian ja mansikat on Järvenpään Johannan. Kulmahyllyn vakka ja kori Salosen Mirkan ja kauhat, vesivanna ja muut veitset valmisostoja.

PS Edellisen postauksen arvontaan ennättää vielä mukaan. Arvon vasta maanantaina.