Päivä kääntyi jo iltaan ennenkuin Kaisa tuli talosta lähteäkseen kotiin. Mennessään huikkasi Åmarille, että tämä voisi mennä jo sisään.
Åmar hiipi hiljaa kamari ovelle ja astui varovasti sisään.
Sängyllä istui hänen niin kaunis Lydiansa...



"Åmar, tässä hän on; tyttäresi"
Ja Åmar jähmettyi katsomaan...
"Niin ja tässä...



Hilppa tuli myös kamariin... "tässä on poikasi"
"Mitä, mitä... mitä ihmettä..."
"Niin, vaimosi onkin sellainen, että kun asialle rupeaa, niin tekee sitten perusteellisesti" - Hilppa hymyili ja asetti pullean käärön sängylle.



"Nyt tämänkin on pesty ja voidaan pukea"
(Katsokaa ja ihmetelkää; tässä on pontevaa poikaa kerrakseen! :-))



"Mitenkäs nämä nutut on kaikki niin punaisia? Voikos sinua näin punaiseen panna ollenkaan, pontevaa miehen alkua!"
"No - olin niin varma, että sieltä tulee tyttövauva, että tein vain vaaleanpunaista - mutta täytyykin tehdä hänelle sitten sinistä."
(Nuttu on aikoja sitten Satulta hankittu ja niin äärettömän pieni ja kaunis.)



"Ja sinäkin, pienoiseni, mennäänpäs kehtoon".



"Tässä ovat Olavi ja Loviisa". - Åmar sanoi hellän painokkaasti. Varmasti.
"No mistäs sinä niille jo nimetkin ennätit...?"
"Kyllä tuolla verstaalla ennätti jo kaikki vaihtoehdot käymään läpi. Työlle ja pojalle, mutta kun tulikin molemmat, niin molemmat vaihtoehdot sitten käyttöön!"

(Nykypäivän tekniikallakaan ei aina voida ennustaa täysin varmasti sukupuolta... saatika sitten "ennenvanhaa" määrää ja sukupuolta. Ja täysi yllätys tämä oli minullekin!)



Pieni ja ponteva Olavi-poika saapui kirjekuoressa ja tällaisessa rasiassa. Ilmeinen kummilahja mukana.
En lakkaa ihmettelemästä mistä ihmeestä  Eija aina tekee näitä upeita löytöjä!!
Olavi-poika oli kääritty ihanan pehmeään "huopaan" joka Eijan mukaan oli lehtokoneen käsipyyhe. Aivan upea materiaali.
Suuret, suuret kiitokset "kätilölle" Turkuun!!!
Jos olisin laittanut veikkauksen: tyttö, tai poika, en olisi itsekään osunut oikeaan :-)