Syreenitalossa vietettiin ensimmäistä joulua.
Jouluaaton illalliselle oli kokoontunut kaikki. Lydiakin ruokaili salissa ja
kaikki oli yhdessä valmistettu. Hilppa Pippuri alakerrasta oli myös mukana. Aivan kuin olisi aina ollut vaikka kukaan ei itse asiassa muistanut milloin ja mistä ja miten Hilppa oli alakertaan ilmestynyt.

1261916304_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

"Käydäänpäs pöytää", Sofka pyytää. "Tämä on meidän ensimmäinen joulumme Levin kanssa ja en osannut ajatella Kauppakylään muuttaessani, että joulupöytämme ympärillä onkin näin lukuisa väki."
"Kaikki onkin niin erilaista, kun olin ajatellut, mutta erittäin mieluisalla tavalla." "Näin tästä talostamme on tullut heti kovin elävä ja viihtyisä."

1261916347_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

"No, Åmar, käy pöytään, mitä sinä vilä uneksit?" "Vatsa kurnii jo näiden herkkujen vierellä."
Ja Åmarin paikka onkin katettu .... Lydian viereen. Voi tätä onnea ja autuutta!
Åmar ei tahdo saada silmiään irti Lydiasta.

1261916393_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Kun on istuttu tunti  jos toinenkin ja ruokailun lomassa rupateltu, on aika siirtyä "kuusisaliin" kahville.
Sonja ja Albert vetäytyvät omiin tiloihinsa ja Hilppa Pippuri sanoo menevänsä myös omalle puolelleen. On ruokittava myös lemmikit.
("Mitähän lemmikkejä siellä on" - ajatus käväisee kaikkien mielessä, mutta ei jää...)
Niinpä vain Sofka, Lev ja Åmar ja Lydia siirtyvät kuusen luo.
"Jahas, tällä on käynyt Joulupukki ruokailun aikana" -  Lev huomaa ja ojentaa tytöille molemmille samanlaiset paketit.
"Voi miten ihana!" - Sofka huudahtaa

1261916443_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

"Mitä sinulla on, Lydia?"

1261916488_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Lydia purkaa pakettiaan... ja Åmar veirellä on jännittynyt.
"Tämä on... tämä on...

1261916537_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Ja Lydia punastuu korvanipukoitaan myöden. Åmarkin jo kauhistuu Lydian ilmettä ja katsoo apua anovasti Leviin ja Sofkaan.


1261917521_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Sitten Lydia saa vaivoin sanottua: "Neiti-ihmiselle, tällaista!"

1261916572_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Ja niine hyvine Lydia katoaa yläkertaan. Ja aivan kuin mennessä olisi kuulunut niiskauskin?

1261916651_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

"Nyt on kaikki mennyttä! Aivan kaikki mennyttä!" - Åmar on lohduton
"Miten minä saatoin sekoittaa nuo paketit?!"